ABC eli always be closing

Vietin tänään iltapäivän vuorovaikutustaidot -seminaarissa. Ei ehkä mikään dynaamisin tai voimauttavin seminaari, mutta muutamia ihan järkeviä juttuja ja mielenkiintoisia ajatuksia. Ja aihe on toki äärimmäisen tärkeä. 

Seminaarin aikana havahduin siihen, kuinka paljon lääkärin työssä pitääkään myydä! Kun vaihdoin konsulttiyrityksestä myyntihommiin sillä ajatuksella, että myynnin osaamista tarvitaan aina, en ehkä ajatellut että aina tarkoittaa esim. lääkärin duunia. Määrättyjen lääkkeiden syömättä jättäminen on ilmeisesti suurikin ongelma, eli ensimmäinen myyntiduuni on myydä potilaalle yhdessä sovittu hoito.  Että syödään ne pillerit ja syödään ne ihan ajallaan ja ihan loppuun asti. Vielä ehkä haastavampana myyntiduunina on myydä potilaalle elämäntapamuutos. Tupakoinnin lopettaminen, viinanjuonnin vähentäminen, urheilun aloittaminen tai terveellinen ruokavalio. Näillä päästäisiin usein jo aika pitkälle. 

En usko, että meidän tutkintoon kuuluu myyntikoulutusta, mutta pitäisi. Myynnistä voisin puhua tovin, mutta tiivistetään tämä juttu tärkeimpään myynnin ohjenuoraan, eli always be closing. Aina ja ihan joka välissä pitää yrittää clousata kauppa. Jos myyntitapaaminen päättyy siihen, että potentiaalinen asiakas vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta ja sovitaan, että palataan asiaan, ei se ollut hyvä myyntitapaaminen. Hyvä myyntitapaaminen päättyy nimiin papereissa tai ainakin on tiedossa koska ne nimet siihen kirjoitetaan ja mitä sitä ennen pitää tapahtua. Älä kysy, että vaikuttaako tämä hyvältä vaan kysy, että haluatko ja aiotko ostaa tämän tuotteen/palvelun?

Konkretisoidaan tätä vielä vähän. Usein tupakointikeskustelu lääkärissä menee varmaan suurinpiirtein näin:

L: Ja miten sen tupakan kanssa, poltatteko te?

P: No juu, tuleehan sitä jokunen päivässä poltettua

L: Tehän varmaan tiedättekin, että se on hyvin haitallista terveydelle, siitä kyllä kannattaisi yrittää päästä eroon.

P: Juu, niinhän siitä kyllä varmasti pitäisi. Pitää kyllä juu nyt ihan tosissaan yrittää.

Tuntuisiko tehokkaammalta jos se menisikin näin:

L: Ja miten sen tupakan kanssa, poltatteko te?

P: No juu, tuleehan sitä jokunen päivässä poltettua

L: Tehän varmaan tiedättekin, että se on hyvin haitallista terveydelle. Joka toinen tupakoitsija kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin ja yleensä paljon nuorempana kuin itse haluaisi. Mitä jos lopettaisitte tupakoinnin nyt. Viimeinen tupakka on jo poltettu. Kun lähdette täältä, niin heittäkää tupakat pois ja hakekaa nikotiinikorvausvalmisteita jos tuntuu, että tarvitte. Lopettamista on turha enää viivästyttää. Miltä kuulostaa, kokeillaanko tätä?

Minusta tulee ehkä potilaiden yksityiselämään röyhkeästi puuttuva lääkäri, mutta jos sillä vaikka muutaman hyvän veronmaksajan saisi pelastettua. Suomi nousuun vai mitä näitä nyt oli.

Kaikki tämä vapaa-aika

Kulunut viikko oli aika hektinen tenttiin kerratessa ja töitä tehdessä. Perjantaina tentin jälkeen (joka meni oikein hyvin, ainakin tarpeeksi) tuli kumma olo - viikonloppu ilman lukualuetta?

Mitä ihmettä tehdä kaikella tällä vapaa-ajalla? No jos vaikka kävisi ystävien luona syömässä juustofondueta. Haravoisi lehtiä mökillä. Jäisi puoleksi tunniksi tuijottamaan nukkuvaa lasta. Sytyttäisi takan, katsoisi telkkaria, lämmittäisi saunan. Uimahalliin, hautausmaalle katsomaan pyhäinpäivän kynttilämerta. Kymmenen tunnin yöunet, parin tunnin päiväunet. 

Ei hätää, Lääkärileikeistä ei ole tulossa lifestyle-blogia. Tämä teksti muistuttakoon siitä, että vapaa-aika on välillä ihan hyvä idea. Jotta blogitekstistä ei tule liian siirappista, mainitaan vielä tämänpäiväisestä syntymäpäivästäni, jota ei juhlittu, sillä mies unohti sen tänäkin vuonna. Huomenna uusi kurssi ja uudet kujeet. Huhu kertoo, että heti alkuun kaivetaan neulat esiin!

t. 31-vuotias ekonomi

Millanen päivä sulla oli tänään?

Kiva tuottelias päivä töissä, ruokakaupan kautta kotiin, kahvakuulatreeniin ja illalla ehtii hyvin syventyä uuteen jännittävään kirjaan tai katsoa lempparisarjan televisiosta. Ajoissa nukkumaan. Joo ei.

Terveystieteiden kirjasto Terkko

6.30 herätys, nykyisin joka yö viereen kömpivä lapsi herää samaan kellonsoittoon, ihan liian aikaisin tietysti, on siis koko päivän kärttyinen. Laita lapsi katsomaan piirrettyjä, että saat käytyä suihkussa ja itsesi ihmisen näköiseksi. Lapsi tarhaan ja juoksujalkaa töihin. Aamupäivä niin tehokasta suorittamista, että et saa sanottua työkavereille sanaakaan. Kun puoleenpäivään mennessä on kahden päivän työt tehty voi vaihtaa maisemaa. Spora meikkuun ja pikainen kahden tunnin lounas. Tehokasta opiskelua kunnes kirjastossa tulee valomerkki. Äkkiä kotiin ja kaksi tuntia aktiivista läsnäoloa imurointia ja vessan pesua perheen kanssa. Ysin jälkeen lapsi kiltisti tunnin huudon jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan. Pari tuntia tenttiin kertaamista. Olis voinut aloittaa aikaisemmin. Huomenna eka tentti. Hyvin se menee. Ensi kurssilla ajattelin opiskella enemmän ja ehkä vähän fiksummin.

Ensimmäinen diagnoosi

Ensimmäisestä ihmiskokeesta on hyvä jatkaa ensimmäiseen diagnoosiin. Nyt vain kauhulla odotellaan aortan repeämistä. Lisäksi viikonloppuna diagnosoin lapsella 1-tyypin diabeteksen kun pissaa tuli niin paljon, että yöpukukin kastui.

Marfanin oireyhtymä!?

Ehkä marfania ja diabetestä parempi diagnosi on hypokondria, eli luulosairaus, josta opiskelijakollegakin kirjoittaa. Pitäisi ehkä tehdä joku kuusi vuotta kestävä itsediagnoosi-bingo ja katsoa kuka meidän vuosikurssista saa ensimmäisenä täyden suoran..

Ps. Ihmiskoe sujuu paremmin kuin hyvin! Yhtään ei väsytä ja tunti lisäaikaa jokaiseen päivään on aika jees.

Ensimmäinen ihmiskokeeni

Ensi viikon perjantaina lähestyvä ensimmäinen tentti toi ilmi kroonisen aikapulan. Päivään pitäisi saada lisää tunteja, mutta niistä kahden tunnin lounaista ei viitsi tinkiä. Tänäänkin lounaalla käytiin läpi mm. kaikki kuuluisat eettisesti kyseenalaiset lääketieteelliset tutkimukset (kts. esim. "Monster Study" ja Stanford prison experiment).

Päätin siis, että juuri nyt on hyvä hetki aloittaa ensimmäinen lääketieteellinen ihmiskokeeni ja jotta eettisiä normeja noudatetaan, koehenkilönä toimin minä itse. Olen aina ihaillut niitä ihmisiä jotka pärjäävät vain muutaman tunnin yöunilla. Nyt kun viime viikolla luin uudesta tutkimuksesta jonka mukaan alkuperäiskansat nukkuvat noin 6,5 tuntia yössä ja jossa spekuloitiin josko länsimaalainen 8 tunnin ihanne on liikaa, heräsi kokeilunhaluni. Unentarve on yksilöllistä mutta voiko vähemmällä unella oppia pärjäämään? Appiukkoni, joka on hyvin terve, yli eläkeikäinen työnarkomaanilääkäri nukkuu öisin vain viisi tuntia ja vaikuttaa täysin toimintakykyiseltä ja kaikinpuolin järkevältä. Eli kokeillaan siis - vaihdan aiemmat 7,5 tunnin yöuneni 6,5 tunnin uniin ja katsotaan mitä käy.

Kuvan henkilö ei millään tavalla liity artikkeliin
(wikimedia commons)

Tuoreen unitutkimuksen lisäksi ihmiskokeen innoittajana on saattanut toimia eilinen 4:30 herätys ja sen jälkeinen hyvän vireystilan värittämä tehokas päivä. Nyt on liput toogabileisiin.

"No miten sulla on opinnot mennyt?"

Kysyvät ystävät, sukulaiset ja työkaverit. Ihan jokainen ja ihan koko ajan. Lisäksi niillä kaikilla on kysyessä jostain syystä sellainen äärimmäisen outo hymy. Ihan kun ne odottaisi, että romahdan täysin ja itkun lomassa saan sanottua, että ei musta ollutkaan tähän, tää kaikki on ihan liikaa mulle.

Hyvinhän ne kai on mennyt. Koulua on aika vähän ja vaikka luettavaa on aika paljon, niin hyvin nekin ehtii lukea. Meidän pienryhmäopiskelu on toimiva konsepti, luennot joskus hyviä, joskus huonoja ja aiheet ihan kamalan mielenkiintoisia, vaikka vasta solutasolla ollaankin. Joka luennolla saan "tätä mä haluan tutkia" -fiiliksen. Kurssikirja on kamalaa kuraa, mutta löysin netistä Khan Academyn ilmaiset opetusvideot joita katsottuaan kirjankin jutut vähän aukeaa. Mukavia uusia ystäviä ja meikussa on kiva hengata. Duunia ehtii tekemään ja kun kollega vaihtaa firmaa, niin taisin luvata tehdä vielä vähän enemmänkin. Vielä ainakaan ei ammatinvaihtoprojekti kaduta.

Näitä juttuja me nyt just opiskellaan

Toisaalta koko ajan on sellainen pieni paniikki, että teenkö lainkaan tarpeeksi? Luenko tarpeeksi, osaanko tarpeeksi? Pitäisikö jo kerrata tenttiä varten ja pitäisikö nääkin jutut opetella ulkoa? Samanlainen epävarmuus oli kauppiksessakin ennen ensimmäistä tenttiä, mutta sen tentin jälkeen huomasin, että joo - liikaa luin. Jotenkin en ihan usko että tällä kertaa käy samalla lailla, mutta kahden viikon päästä se nähdään. Kerrata varmasti jo pitäisi, mutta nyt en ehdi, lähden viikonlopuksi sieneen.

Milloin minusta tuli se tehokas ihminen?

Kurssikaveri kysyi kerran lounaalla, että miten ihmeessä sä oikeen ehdit tehdä kaiken, kun sulla on se lapsikin? Hänestä pelkkä koulu ja omien asioiden hoitaminen tuntui välillä liian paljolta. Kysymys oli jännittävä, sillä taidan henkisesti olla vielä se totaalisen saamaton, patalaiska, tehdään-kaikki-ihan-just-viimehetkellä -tyyppi joka olin kauppiksen alussa. Silloin tuntui juuri siltä, että pelkissä peruskursseissa oli ihan tarpeeksi duunia. Seurasin kaiholla (tai kauhulla) kun eräs silloinen kurssikaveri teki peruskurssit todella hyvin arvosanoin, luki varmaan kymmentä kieltä, harrasti vaikka mitä, urheili vaikka kuinka paljon, kävi töissä ja oli aina niin iloinen ja hyvin levännyt. Olin ihan varma, että sillä oli joku vempain jolla ajan saa pysäytettyä. Kyseinen kolmekymppinen ekonomi on luonut hienon uran ja julkaisi juuri ensimmäisen kirjansa. En vihannut niitä yliluonnollisen tehokkaita ihmisiä sinänsä, mutta vihasin sitä, etten itse voinut olla samanlainen.

Mieli jotenkin jäi tuolle en-pysty-muuta-kuin-peruskurssit -tasolle, mutta kyllähän minä aikaan saan! Jotta ehdin käydä välillä töissä, opiskelen aina iltaisin yhdeksän jälkeen. Jotta ehdin olla lapsen kanssa tarhapäivän jälkeen, teen seuraavan päivän ruoat aina iltaisin yhdeksän jälkeen. Jotta meillä voi asua, siivoan aina iltaisin yhdeksän jälkeen. Koska muuten en ehdi, kirjoitan blogia aina iltaisin yhdeksän jälkeen.

Tämä uusi, ilmeisesti pakon edessä opittu tehokkuus on toki oltava pois jostain. En katso TV:stä muuta kuin Pikku Kakkosta ja uutisia. En voi siis osallistua lounaspöytäkeskusteluun Hottiksista tai kommentoida Vain elämää -sarjan viimeisintä jaksoa. Romaani jota parhaillaan luen on ollut parhaillaan luettavana jo kohta vuoden. Urheiluharrastukseni on puolen tunnin lenkki kerran viikossa.

Silti juuri nyt tuntuu jotenkin siltä, että pitkään aikaan elämä ei ole ollut näin verkkaista. Pitää varmaan opiskella vähän enemmän.

Kevyt koulureppu eli tiedekunnan iPad-hanke

Maikkari uutisoi elokuussa kuinka yliopisto maksaa lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille tabletit Helsingissä.  Uutisten kommentoijien mukaan tämä on merkki siitä kuinka huonossa jamassa Suomen talous on, tulee väistämättä aihettamaan potilaiden kuolemia ja ilmeisesti jotenkin liittyy myös siihen kuinka yksityisellä puolella on liikaa lääkäreitä ja Pellon terveyskeskuksessa ei yhtään.

Juttu sinänsä on vähän torso, mutta iPadit tosiaan saatiin. Kahtena aiempana vuonna padit on maksanut Jane ja Aatos Erkon säätiö, tänä vuonna tiedekunta itse. Tämän reilun kuukauden aikana olen viettänyt enemmän aikaa padini kuin aviomieheni kanssa ja meille on muodustunut niin läheinen suhde, että en enää voisi kuvitella elämää ilman. Siinä missä kauppisaikana etsittiin ehjää printteriä luentokalvojen printtaamiseen, valitettiin tulostuskiintiöistä ja ostettiin lukemattomia erivärisiä korostuskyniä, olen lääkisurallani tulostanut yhden sivun paperia - ihan vaan testimielessä.

Tässä hän nyt on

Luentokalvot ladataan padille netistä luennon alussa ja muistiinpanot voi tehdä suoraan kalvoihin. Kaikki kirjat ovat sähköisessä muodossa ja padia on aika paljon mukavampi lukea sängyssä, bussissa, aamiaispöydässä tai koulussa kuin 1000-sivuista kirjaa. (Ensimmäinen koulukirja osoittautuikin siis turhakkeeksi) Padia käytetään myös pienryhmäopetuksessa brainstormaamiseen, eli post-it laputkin ovat ihan 2000-lukua. Padille löytyy lisäksi ihan loistavia appeja ihmisen anatomian opiskeluun jotka vievät jutun aika paljon kirjaa pidemmälle. 

iPad-hankkeen ansiosta sainkin uuden tilavan ja ergonomisen repun
sijasta ostaa tämän kauniin nahkalaukun. Kiitos tiedekunta!

Mutta iPadillahan pääsee siis Facebookiin ja Iltasanomien sivuille, eli eikö se ennemminkin häiritse luentoja kuin tue oppimista? Empiirinen olkapäiden yli kurkkiminen todistaa, että keskimäärin ihmiset näköjään ovat kiinnostuneita omasta oppimisestaan ja somen sijaan padilta tosiaan katsotaan niitä luentokalvoja. Hienoa lääkisopiskelijat ja sydän Apple.

Parasta juuri nyt: kahden tunnin lounaat

Olin jo ehtinyt unohtaa ne. Mutta olihan niitä kauppisaikanakin. Kahden tai jopa kolmen tunnin lounaita. Kun mihinkään ei ole kiire, mutta vaikka mitä pitäisi oikeasti tehdä. Pahaa ruokaa hyvässä seurassa maailmaa parantaen.

Kauppisaikana lounaan jälkeen opiskelijaravintolan penkkiin jotenkin liimaantui. Lounas vaihtui kahviin ja ehkä skipattiin iltapäivän luento ja jatkettiin oluelle. Ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa kansainvälisessä konsulttiyrityksessä lounas oli kahdenkymmenen minuutin mittainen suoritus. Toisessa eli nykyisessä työpaikassa lounasta arvostetaan enemmän ja siihen varataan joka päivä kokonainen tunti. Äitiyslomalla ja pääsykokeeseen lukiessa lounas oli eilinen lihapulla jos sitäkään ja tehokkuuden maksimoimiseksi lounaskahvi oli ruokajuoma.

Opiskelijalounas 2,60 €

Nyt ollaan taas lounasluksuksen äärellä kun usein luentojen välissä saattaa olla yli kaksi tuntia aikaa. Tänään kolesteroli- ja ateroskleroosiluentojen innoittamana käytiin läpi terveellinen ruokavalio ja kaikki viimeisimmät aiheeseen liittyvät tutkimustulokset, luomuruoka ja maailman ylikansoitus, hallituksen uudet leikkaukset, vesi Marsissa ja elämän todennäköisyys maapallon ulkopuolella, rokotusvastaisuus, ylilääkitseminen ja homeopatia. Ihana opiskelijaelämä, älä koskaan lopu!