Muutama sana ihan siitä opiskelustakin

Kun sokeri ja myynnin alkeet on käsitelty, niin josko muutama sana ihan näistä lääkisopinnoista. 2,5 kuukauden kokemuksella voi yrittää jo vähän yleistää ja kertoa minkälaista se nyt sitten on. Ilmeisesti kaksi ensimmäistä vuotta, eli pre-kliininen vaihe mennään melko samalla kaavalla. Kuulemma sen jälkeen vasta oikeasti alkaa tapahtua.

Määrällisesti koulua on oikeastaan melko vähän. Luentoja (jotka eivät pääsääntöisesti ole pakollisia) on ehkä 8-10 tuntia viikossa ja pakollista pienryhmäopetusta eli PBLää, eli pebaa ehkä 2-4 tuntia. Usein viikolle sattuu yksi kokonaan vapaa päivä joka on näppärä viettää töissä. Itsenäiseen lukemiseen kuluu melko paljon aikaa, mutta joustavuutta toki tuo se, että voi itse valita lukeeko päivällä kirjastossa vai yöllä kotona. Ajallisesti tästä tuntuu siis selviävän ja noin 10 tuntia duunia viikossa menee vielä kivasti. Lapseton ehtisi varmasti enemmänkin.

Laadullisesti opetus vaikuttaa kieltämättä hyvältä. Toki lääkiksessä, kuten missä tahansa muuallakin on hyviä ja huonoja luennoitsijoita. Huonojen luentojen ongelma on usein se, että punainen lanka on hukassa ja luennoitsija tietää aiheesta ihan liian paljon puhuakseen niin, että me muutkin ymmärtäisimme. Siitä huolimatta kurssit vaikuttavat fiksusti suunnitelluilta ja hyvin rakennetuilta. Tuntuu, että useampi ihminen on nähnyt paljon vaivaa meidän oppimisemme eteen. Tätä tunnetta en kauppiksesta muista. Siellä kurssien laatu oli pelkästään sen yhdestä vetäjästä kiinni ja se vaihteli huimasti. Hyvät ja innostavat kurssit voi laskea yhden käden sormilla.

Punasoluja valtimossa. Tuotan 2.4 miljoonaa tällaista joka sekuntti.

Toisto on ehdoton opintojen äiti ja varmaan ihan syystä - olisi melko noloa jos valmistuttuaan ei sitten muistaisikaan, että mistä se veri oikein koostuikaan. Toisto ei ole kuitenkaan pelkkää haukionkala -itseopiskelua vaan sama juttu käydään läpi monella tapaa. Yleensä uuden asiakokonaisuuden opiskelu menee jotakuinkin näin:

PBL-pienryhmäopiskelussa tutustutaan yhdessä uuteen potilastapaukseen ja yritetään miettiä mikä sitä tyyppiä oikeen vaivaa. Mukana oleva tutor (yleensä tutkijoita ja joskus vanhempia opiskelijoita) auttaa jos homma ei meinaa aueta. Kun on keksitty mihin teemaan sairastunut tyyppi liittyy, pidetään aiheen ympäriltä (vaikka nyt se veri) aivoriihi jossa käydään läpi mitä asiasta jo tiedetään. Määritellään oppimistavoitteet ja siihen liittyvä materiaali. Materiaali sisältää kurssikirjojen lukuja, erinäistä lisämateriaalia, aiheeseen liittyviä videoita ja ehkä pari luentoa. Luennot ovat yleensä seuraavana päivänä ja sitten vielä päivä pari aikaa opiskella itse. Palataan pienryhmään ja käydään läpi mitä on opittu ja että tiedetäänkö me nyt yhtään paremmin mikä sitä tyyppiä vaivasi.

Sama asia käydään läpi oikeastaan neljä kertaa, eli luulisi jäävän mieleen. Näiden asiakokonaisuuksien lisäksi meillä on aina muutamia luentoja jotka menevät vähän kurssin aihealuetta pidemmälle. Vähän kiinnostavampia juttuja. Teasereitä. "Tätä sitten muutaman vuoden päästä". Ja huomenna näen omia punasolujani! Oletan niiden olevan hyvin kauniita.

"No miten sulla on opinnot mennyt?"

Kysyvät ystävät, sukulaiset ja työkaverit. Ihan jokainen ja ihan koko ajan. Lisäksi niillä kaikilla on kysyessä jostain syystä sellainen äärimmäisen outo hymy. Ihan kun ne odottaisi, että romahdan täysin ja itkun lomassa saan sanottua, että ei musta ollutkaan tähän, tää kaikki on ihan liikaa mulle.

Hyvinhän ne kai on mennyt. Koulua on aika vähän ja vaikka luettavaa on aika paljon, niin hyvin nekin ehtii lukea. Meidän pienryhmäopiskelu on toimiva konsepti, luennot joskus hyviä, joskus huonoja ja aiheet ihan kamalan mielenkiintoisia, vaikka vasta solutasolla ollaankin. Joka luennolla saan "tätä mä haluan tutkia" -fiiliksen. Kurssikirja on kamalaa kuraa, mutta löysin netistä Khan Academyn ilmaiset opetusvideot joita katsottuaan kirjankin jutut vähän aukeaa. Mukavia uusia ystäviä ja meikussa on kiva hengata. Duunia ehtii tekemään ja kun kollega vaihtaa firmaa, niin taisin luvata tehdä vielä vähän enemmänkin. Vielä ainakaan ei ammatinvaihtoprojekti kaduta.

Näitä juttuja me nyt just opiskellaan

Toisaalta koko ajan on sellainen pieni paniikki, että teenkö lainkaan tarpeeksi? Luenko tarpeeksi, osaanko tarpeeksi? Pitäisikö jo kerrata tenttiä varten ja pitäisikö nääkin jutut opetella ulkoa? Samanlainen epävarmuus oli kauppiksessakin ennen ensimmäistä tenttiä, mutta sen tentin jälkeen huomasin, että joo - liikaa luin. Jotenkin en ihan usko että tällä kertaa käy samalla lailla, mutta kahden viikon päästä se nähdään. Kerrata varmasti jo pitäisi, mutta nyt en ehdi, lähden viikonlopuksi sieneen.

Ubiquitinylointia

Solukurssi on päässyt kunnolla vauhtiin ja luennot menevät niin ohi ja yli ja ympäri, että huimaa. Aamulla 1,5 tunnin aikana ymmärsin välistä ehkä muutamia verbejä mutta muuten en tiedä mitä kieltä luennolla puhuttiin.

"Mannoosi-6-fosfaatin (M6P) avulla M6P-reseptori tunnistaa trans-Golgissa lysosomeihin ohjattavat proteiinit"  (!!!) Ja tämä oli kuulemma vielä tärkeää..

"Hajotukseen menevät proteiinit ubiquitinyloidaan" Ei varmastikaan ole suomea!

"aSANP/NSF kompleksi toimii v- ja t- SNARE kompleksien purkamisessa" Kuinka moni lääkäri ymmärtää tämän lauseen?

Purin tuskaani vieruskaverille joka lohdutti, että on ollut niin monella luennolla joista ei ole tajunnut sanaakaan, mutta sitten on vaan luennon jälkeen ottanut kirjan kauniiseen käteen ja ruvennut lukemaan. Kirja käteen ja lukemaan siis! (tosin juuri nyt paljon kivempaa olisi katsoa Siltaa..)

Kuin kaksi marjaa!

1,5 vuotiaan pojan piirrustus                 solu jossa GFP-aktiinit värjätty