keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Muutama sana ihan siitä opiskelustakin

Kun sokeri ja myynnin alkeet on käsitelty, niin josko muutama sana ihan näistä lääkisopinnoista. 2,5 kuukauden kokemuksella voi yrittää jo vähän yleistää ja kertoa minkälaista se nyt sitten on. Ilmeisesti kaksi ensimmäistä vuotta, eli pre-kliininen vaihe mennään melko samalla kaavalla. Kuulemma sen jälkeen vasta oikeasti alkaa tapahtua.

Määrällisesti koulua on oikeastaan melko vähän. Luentoja (jotka eivät pääsääntöisesti ole pakollisia) on ehkä 8-10 tuntia viikossa ja pakollista pienryhmäopetusta eli PBLää, eli pebaa ehkä 2-4 tuntia. Usein viikolle sattuu yksi kokonaan vapaa päivä joka on näppärä viettää töissä. Itsenäiseen lukemiseen kuluu melko paljon aikaa, mutta joustavuutta toki tuo se, että voi itse valita lukeeko päivällä kirjastossa vai yöllä kotona. Ajallisesti tästä tuntuu siis selviävän ja noin 10 tuntia duunia viikossa menee vielä kivasti. Lapseton ehtisi varmasti enemmänkin.

Laadullisesti opetus vaikuttaa kieltämättä hyvältä. Toki lääkiksessä, kuten missä tahansa muuallakin on hyviä ja huonoja luennoitsijoita. Huonojen luentojen ongelma on usein se, että punainen lanka on hukassa ja luennoitsija tietää aiheesta ihan liian paljon puhuakseen niin, että me muutkin ymmärtäisimme. Siitä huolimatta kurssit vaikuttavat fiksusti suunnitelluilta ja hyvin rakennetuilta. Tuntuu, että useampi ihminen on nähnyt paljon vaivaa meidän oppimisemme eteen. Tätä tunnetta en kauppiksesta muista. Siellä kurssien laatu oli pelkästään sen yhdestä vetäjästä kiinni ja se vaihteli huimasti. Hyvät ja innostavat kurssit voi laskea yhden käden sormilla.

Punasoluja valtimossa. Tuotan 2.4 miljoonaa tällaista joka sekuntti.
Toisto on ehdoton opintojen äiti ja varmaan ihan syystä - olisi melko noloa jos valmistuttuaan ei sitten muistaisikaan, että mistä se veri oikein koostuikaan. Toisto ei ole kuitenkaan pelkkää haukionkala -itseopiskelua vaan sama juttu käydään läpi monella tapaa. Yleensä uuden asiakokonaisuuden opiskelu menee jotakuinkin näin:

PBL-pienryhmäopiskelussa tutustutaan yhdessä uuteen potilastapaukseen ja yritetään miettiä mikä sitä tyyppiä oikeen vaivaa. Mukana oleva tutor (yleensä tutkijoita ja joskus vanhempia opiskelijoita) auttaa jos homma ei meinaa aueta. Kun on keksitty mihin teemaan sairastunut tyyppi liittyy, pidetään aiheen ympäriltä (vaikka nyt se veri) aivoriihi jossa käydään läpi mitä asiasta jo tiedetään. Määritellään oppimistavoitteet ja siihen liittyvä materiaali. Materiaali sisältää kurssikirjojen lukuja, erinäistä lisämateriaalia, aiheeseen liittyviä videoita ja ehkä pari luentoa. Luennot ovat yleensä seuraavana päivänä ja sitten vielä päivä pari aikaa opiskella itse. Palataan pienryhmään ja käydään läpi mitä on opittu ja että tiedetäänkö me nyt yhtään paremmin mikä sitä tyyppiä vaivasi.

Sama asia käydään läpi oikeastaan neljä kertaa, eli luulisi jäävän mieleen. Näiden asiakokonaisuuksien lisäksi meillä on aina muutamia luentoja jotka menevät vähän kurssin aihealuetta pidemmälle. Vähän kiinnostavampia juttuja. Teasereitä. "Tätä sitten muutaman vuoden päästä". Ja huomenna näen omia punasolujani! Oletan niiden olevan hyvin kauniita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti