tiistai 1. syyskuuta 2015

Täysin itsekkäistä syistä

Eli miksi hain lääkikseen? Monihan sitä toki on kysynyt ja kysyy edelleen. En omaa minkäänlaista hoivaviettiä paitsi aivan lähimpiäni kohtaan. En pala halusta auttaa yksittäisiä ihmisiä tai pelastaa ihmiskuntaa. Päämääräni ei ole saavuttaa jotain suurta vaan elää mielenkiintoinen, upea ja onnellinen ihmiselämä.

Lääkikseen hain siis pelkästään itseäni ajatellen koska haluan ammatin jossa paikalleen jääminen ei ole mahdollista. Ammatin jossa voi jatkuvasti haastaa itseään ja jossa on koko ajan pakko oppia ja opetella uutta. Nykyään elinikäinen oppiminen on muotisana missä tahansa työssä, mutta lääkärin ammatissa se on ollut välttämättömyys jo ennen termin keksimistä. Orientaatioviikolla opin, että pysyäkseen perillä alansa uusista tutkimustuloksista erikoislääkärin olisi vuoden joka ikisenä päivänä luettava 20 tieteellistä artikkelia. Tämä kun ei työssäkäyvälle ihmiselle ole mahdollista niin koulutuspäiviä suositellaan vuoteen 7-10. Ensimmäisenä päivänä meitä kehoitettiin hyväksymään se, että suurin osa siitä mitä tulemme kuuden vuoden sisällä oppimaan ei enää kymmenen vuoden päästä pidä paikkaansa.

Kun oppiminen loppuu, tulee työnteosta vain se juttu jolla palkan saa tilille. Työ vie niin suuren osan tästä mielenkiintoisesta, upeasta ja onnellisesta elämästäni, että ei ole ihan sama miten sen ajan viettää. Kaupallisella alalla jotenkin tuntui, että mikään mahdollinen urapolku ei veisi ihan sinne minne halusin. Kolmekymppisenä kun voin hyvin ajatella tekeväni vielä 40 vuoden uran, niin ammatinvaihto tuntui ihan oikeutetulta.

Miksi sitten vasta nyt? Lukiossa opo-tunnilla piti määritellä unelma-ammatti ja selvittää miten siihen kouluttaudutaan. Silloin päätin, että minusta tulee psykiatri ja selvitin, että eihän siihen vaadita kuin 6 vuotta lääkistä ja 6 lisää erikoistumista. No biggie. Luin pitkän matematiikan ja ihan jokaisen kurssin fysiikasta, kemiasta ja biologiasta. Sen jälkeen löysin itseni välivuoden jälkeen kauppakorkeakoulusta (?!?). Vieläkään en tiedä miksen lukion jälkeen hakenut lääkikseen, mutta kuulemma en ole näistä lääkishaaveista puhunut edes omille vanhemmilleni. Ehkä vaan ajattelin etten kuitenkaan pääse ja jätin hakematta.

Psykiatria minusta tuskin tulee, mutta tässä sitä nyt ollaan.


Hauskoja ylämaankisojen jatkoja ja jatkojenjatkoja kaikille ihanille kurssikavereille. Mulla oli tänään tällainen ilta. Hurviteltiin käymällä verkkokauppa.comissa katsomassa tosi tosi isoja telkkareita. Noh, huomenna ei luennolla väsytä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti